Cool kids never die

Toteutettiin toissapäivänä ehkä huonoin idea pitkiin aikoihin. Menimme siis Liinalle yöksi Emmin kanssa ja näiden kahden ideasta valvoimme yli vuorokauden... Tosin Liina ja Emmi luovuttivat 24 tunnin jälken. Itse kituutin 33 tuntia, sillä ajattelin "järkevästi" näin korjata unirytmini kohdalleen. Lupaan ja vannon itselleni käsi sydämellä, etten enää koskaan valvo kokonaista yötä, saati sitten vuorokautta... Idea tuntui erittäin hyvälle vielä aamuyöstä. Minulla unenpuute näkyi lähinnä ylienergisyytenä Emmin ja Liinan ollessa kuolemanväsyneitä

Puhelinlaatuja!

Loppujen lopuksi jätin tytöt näihin maisemiin ja soitin Jullelle. Lähdettiinkin sitten Jullen kanssa mäkkiin ja kaupunkiin. Emotionista mukaan lähti Fit me -meikkivoide ja puuteri. Tähän mennessä kerran niitä testailtu ja rakastuttu! Kaupungista lähdettyämme väsymys alkoi hiipiä minuunkin. Menin vielä värjäämään Jullen hiuksia ja pian Emmikin tuli meidän seuraksi. Ihme, kun selvisi ylös sängystä...

Kotiin päästyäni pysyttelin vielä muutaman tunnin hereillä ja nukkumatti tuli kauan odotetulle vierailulle puoli yhdeksän maissa.

Eilen väsymys oli tipotiessään. Nukuin 14,5 tuntia... Kyllä kunnon yöunet tekivät minusta kuin uuden ihmisen. Illalla oli ihanaa nähdä taas kavereita ja Julle tulikin meille yöksi parin mutkan jälkeen.
Olen viimeaikoina huomannut, miten ihanan tiivis kaveriporukka meille on muodostunut. Minä, Tuuli, Liina, Emmi ja Julle olemme nykyään toisillemme paljon läheisempiä, kuin esimerkiksi ennen riparia. Se aika teki meistä ihan oikeasti "porukan", vaikka harvoin olemme pelkästään viidestään. Olemme toinen toisillemme päivittäinen tuki ja turva.
Aamulla Julle lähti jo suhteellisen aikaisin, sillä hän lähti isänsä mukaan mökille. Minäpoika vedin sikeitä yli yhteen ja datasin muutaman tunnin ennen, kuin lähdin Kesäkadulle töihin. Ponitalutuksen jälkeen suuntasin Emmin kanssa Liinalle, jossa huomasin pian olevani keskellä äänekästä tyttöporukkaa. 

Huomiselle on jo muutamia suunnitelmia, katsotaan nyt mitä päivä tuo tullessaan. Voin nyt tyytyväisenä sanoa saaneeni kerrankin postauksen ajoissa valmiiksi, vaikka nukkumaan en luultavasti pääse vielä pariin tuntiin...
Ulkoasun muutosta luvassa (toivottavasti) parin tunnin sisällä.
Huomiseen!
-Elna

This doesn't feel like home anymore

Jätin toissapäivänä taakseni Pietarin ja jouduinpalaamaan takaisin tähän tyhjään elämään. Suomessa, varsinkin täällä Varkaudessa kaikki tuntuu kovin pienelle ja rumalle Pietarin jälkeen... Vuosi vuodelta ja päivä päivältä vahvistunut ajatus ulkomaille muuttamisesta lujittui matkan aikana päässäni lupaukseksi, josta aion pitää kiinni. En jää tänne kompastelemaan menneisyyteeni. Toivon sydämeni pohjasta, etten tule viettämään näissä maisemissa kuin sen ajan, mikä on pakollista. Kaipuutani muualle ei ainakaan parantanut se, että Varkaudessa satoi perjantaina vettä saavista kaatamalla. Poljin vesisateessa Emmin luo Varkauden portille josta ostimme kilokaupalla herkkuja. Portti oli lähin auki oleva kauppa siinä puolenyön aikaan perjantai-iltana. Kaiken lisäksi kasattuamme herkut syliimme koko rakennuksesta katkesi sähköt. Voin kertoa, että silloin nauratti koko tilanne! Loppujenlopuksi selvisimme +60-kyytitarjousten ja muiden kommellusten jälkeen mökille, jossa meno jatkui entistä oudompana. Minua oikeasti pelotti, mihin tämä maailma on menossa...
Tänään aloitinkin jo kirjoittamaan matkakertomustani, mutta Blogger päätti sitten reiluna kaverina jättää postauksen tallentamatta, joten tuota kertomusta saatte odottaa! Olen myös näppärästi onnistunut ohittamaan  muutkin postaulupaukseni, mutta nyt on päällä sen luokan päänsärky ja mieliala niin nollassa, etten todellakaan ala niitä väsäämään.
Tämä päivä toi tullessaan myös monia muita ikäviä asioita. Opin taas miljoonannen kerran sen tosiasian, että ihmiset todella ovat kaksinaamaisia. Jok' ikinen! Tässä mielentilassa kaikki asiat paisuvat. Toivonkin, että huomenna elämä väläyttäisi edes pienen hymynvireen, kun Emmi, Tuuli ja Liina tulevat käymään. Venäjältä tulostani lähtien en ole henkilökohtaisesti kaivannut kenenkään toisen ihmisen seuraa. Tämä kuulostaa kamalalta, mutten voi sille mitään että haluaisin vain lähteä yksin johonkin ja aloittaa elämäni puhtaalta pöydältä. Pietarissa muutaman viikon ilman kavereita ollessani ymmärsin senkin. Minä todella pärjään yksin. Yksinoloa on minulle luvassa luultavasti ainakin pariksi viikoksi, mutta siitä kerron enemmän, kun asia varmistuu.
Jos olisin taiteilija, maalaisin ison tummansävyisen taulun. Elämäni ei ole tuntunut normaalilta Suomeen palaamiseni jälkeen. Tämä paikka on ahdistava. Ehkä muuten niin järjestelmällinen elämäni vain kaipaa aikatauluja, kiirettä ja järjestystä. Siksipä olen alkanut satsata oikeanlaiseen unirytmiin. Heräsin tänäkin aamuna kahdeksalta, lähdin puolen tunnin lenkille ja sieltä tultuani suihkun kautta yltiöterveelliselle aamupalalle. Ruokailurytmin ja -valion kuntoon laittaminenkin voisi auttaa. Eiköhän tämä tästä.

FROM WE♥IT

Tässä kohtaa minun olisi määrä pyydellä anteeksi kokoaikaista valittamistani ja postauksen sekavuutta, mutta  pitääkö omaa pahaa oloa todella aina pyydellä anteeksi? Haluan kirjoittaa blogia elämästä, en pelkistä unelmista ja pilvilinnoista.

-Elna
ps. ulkoasun ja blogin nimen muutosta tulossa heti, kun kaikki on valmista!